Parhaat palat Vuokatista

6 pv / 5 yötä | Vuokatti

PÄIVÄ 1

Lento/juna Kajaaniin. Kuljetus lentokentältä/rautatieasemalta majoitukseesi, jossa sisäänkirjautuminen. Ilta vapaata aikaa tutustua kohteeseen.

PÄIVÄ 2

Loistava päivä Vuokatinvaaran valloitukselle. Rentoudu upeiden vaaramaisemien keskellä ja nauti raikkaan metsän tuoksusta. Vaellus kulkee hienoa maisemareittiä vaaran päällä. Matkan aikana opas kertoo tarinoita Vuokatin alueesta. Tauolla pysähdymme kauniille paikalle Pikku-Pöllyn rannalle, jossa nautimme retkieväät. Retki toteutetaan porukan mukaan joko reippaasti kuntoillen tai letkeästi maisemia ihaillen.

Loppupäivä vapaata aikaa tutustua kohteeseen, käydä uimassa tai vaikka kalassa– Vuokatissa on suuri valikoima erilaisia aktiviteetteja.

PÄIVÄ 3

Aamupäivä omaa aikaa, koska karhunkatselu tapahtuu aina vasta illan hämärtyessä. Unohtumaton ilta ja varmasti paras mahdollisuus elämäsi kuvaan onnistuu turvallisesti kojun sisältä. Kuljetus Vuokatista Viiksimoon kahdelta iltapäivällä. Viiksimossa on kuvattu suurpetoja jo yli 30 vuoden ajan ja siellä on mahdollista nähdä sekä kuvata karhun lisäksi ahmoja ja susia. Siirtyminen kuvauskojuun, jossa voi turvallisesti odottaa karhujen ilmestymistä. Jokaiselle on oma istuin kamera-aukolla ja kojussa on kuivakäymälä. Piknik-eväät sisältyvät pakettiin, mutta toki omiakin eväitä voi ottaa mukaan. Puoli kymmeneltä taianomaisen illan jälkeen siirtyminen takaisin bussiin ja kuljetus Vuokattiin.

PÄIVÄ 4

Jännittävän karhunkatseluillan jälkeen on mukava päästä tapaamaan ja silittämään koiraurheilijoitamme. Koe koiravaljakon riemu Nupun ja Nallon ringillä! Kymmenen huskyn valjakko vetää erikoisvalmisteista huippuluokan kärryä, “Huskymersua”. Huskyt eivät suinkaan nuku kesäunta, vaan Huskymersulla nämä koiramaailman huippu-urheilijat pitävät kunnostaan huolta myös kesäisin. Ajelua varten saat meiltä tarvittaessa varusteet, joten sadekelikään ei estä tämän vauhdikkaan lajin kokeilemista. Rinki on n. 0,5 kilometrin mittainen ja sitä ajetaan useampia kierroksia lämpötilasta riippuen.

PÄIVÄ 5

Viimeinen päivä lumoavassa Vuokatissa. Nauti luonnosta, suuntaa vaikka joillekin lukuisista vaellusreiteistä tai rentoudu kylpylässä– Vuokatissa on varmasti jokaiselle jotakin.

PÄIVÄ 6

Kuljetus Kajaanin lentokentälle/rautatieasemalle ja matka kotiin alkaa.

MAJOITUS

Hotelli Vuokatti & Suites Apartments

Idyllinen Hotelli Vuokatti & Suites sijaitsee Nuasjärven rannalla Vuokatissa. Täällä majoitut laadukkaasti rauhallisessa ympäristössä joko viihtyisissä hotellihuoneissa tai hyvin varustelluissa kahden makuuhuoneen huoneistoissa. Hotellin palveluihin sisältyy panoraamasaunan ja ulkoilma-altaan, minigolfradan, kuntosalin, tenniskenttien ja pyörien käyttö. Laduille ja vaellusreiteille pääset suoraan pihasta, rinteet ja kauppa sijaitsevat vain 500 metrin päässä.

Parhaat palat Vuokatista

Hotel Vuokatti & Suites Aikuinen Lapsi*
18.4. – 11.6., 11.9. – 20.9. 510 € 358 €
12.6. – 10.9. 573 € 358 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen buffet-aamiaisella, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), saunan ja kuntosalin vapaan käytön, 3 safaria kuten ohjelmassa (1 x vaellus, 1 x karhunkatselu,1 x huskyt), kuljetukset safareille.
KYSY meiltä myös Suites-huoneistomajoituksen hinnat!

Vuokatinmaan Loma-asunnot

Vuokatinmaassa on 22 loma-asuntoa ja 132 vuodepaikkaa. Alue on väljästi rakennettu – lomailijan viihtymistä ja rauhaa silmälläpitäen. Kaikkien loma-asuntojemme varustukseen kuuluu sauna, suihku, takka, kuivauskaappi, taulutelevisio, cd-soitin ja puhelin. Kaikista loma-asunnoista löytyy myös täydellinen ja käytännöllinen keittiö astiastoineen ja kodinkoneineen. Suurimmista loma-asunnoista löytyy pyykinpesukone. Vastaanoton yhteydestä löytyy myös maksuton pyykinpesupaikka kuivausrumpuineen. WLAN on veloituksetta kaikkien asiakkaidemme käytössä.

Parhaat palat Vuokatista

Vuokatinmaan Loma-asunnot Aikuinen Lapsi*
1.5. – 10.5. 473 € 266 €
17.4. – 30.4., 11.5. – 23.6. 518 € 275 €
24.6. – 31.8. 551 € 280 €
1.9. – 20.9. 518 € 275 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen neljän hengen lomamökissä, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), liinavaatteet & pyyhkeet, loppusiivouksen, 3 safaria kuten ohjelmassa (1 x vaellus, 1 x karhunkatselu,1 x huskyt), kuljetukset safareille.

Valokuvaajan pitkä viikonloppu

5 pv / 4 yötä | Vuokatti

PÄIVÄ 1

Lento/juna Kajaaniin. Kuljetus lentokentältä/rautatieasemalta majoitukseesi, jossa sisäänkirjautuminen. Ilta vapaata aikaa tutustua kohteeseen.

PÄIVÄ 2

Loistava päivä Vuokatinvaaran valloitukselle. Rentoudu upeiden vaaramaisemien keskellä ja nauti raikkaan metsän tuoksusta. Vaellus kulkee hienoa maisemareittiä vaaran päällä. Matkan aikana opas kertoo tarinoita Vuokatin alueesta. Tauolla pysähdymme kauniille paikalle Pikku-Pöllyn rannalle, jossa nautimme retkieväät. Retki toteutetaan porukan mukaan joko reippaasti kuntoillen tai letkeästi maisemia ihaillen.

Loppupäivä vapaata aikaa tutustua kohteeseen, käydä uimassa tai vaikka kalassa– Vuokatissa on suuri valikoima erilaisia aktiviteetteja.

PÄIVÄ 3

Tänään tarvitset kameraa, joten muistathan ladata akun. Nouto aamulla hotellista ja kuljetus upeaan Hiidenportin Kansallispuistoon. Rotkomaisema on vaikuttava näky, jonka lisäksi koet komean kuusikon, karun kukkaniityn ja historian havinaa kaskiahon tunnelmissa. Kansallispuisto tarjoaa myös tarinoita kulttuurihistoriasta kiinnostuneelle, jonka jo puiston nimikin kertoo. Ammattitaitoinen opas kertoo puiston historiasta ja Kainuun metsistä vaelluksen lomassa. Kahvi ja pieni välipala nuotiolla. Vaellusmatka noin 3km. Hiidenportista suunnataan Kuhmoon, jossa nautitaan lounas paikallisessa ravintolassa.

Lounaan jälkeen jännitys alkaa varmasti tunta, koska edessä on unohtumaton ilta ja varmasti paras mahdollisuus elämäsi kuvaan, joka onnistuu turvallisesti kojun sisältä. Kuljetus Kuhmosta Viiksimoon iltapäivällä. Viiksimossa on kuvattu suurpetoja jo yli 30 vuoden ajan ja siellä on mahdollista nähdä sekä kuvata karhun lisäksi ahmoja ja susia. Siirtyminen kuvauskojuun, jossa voi turvallisesti odottaa karhujen ilmestymistä. Jokaiselle on oma istuin kamera-aukolla ja kojussa on kuivakäymälä. Piknik-eväät sisältyvät pakettiin, mutta toki omiakin eväitä voi ottaa mukaan. Puoli kymmeneltä taianomaisen illan jälkeen siirtyminen takaisin bussiin ja kuljetus Vuokattiin.

PÄIVÄ 4

Jännittävän karhunkatseluillan jälkeen on mukava päästä tapaamaan, silittämään kuvauksellisia koiraurheilijoitamme. Koe koiravaljakon riemu Nupun ja Nallon ringillä! Kymmenen huskyn valjakko vetää erikoisvalmisteista huippuluokan kärryä, “Huskymersua”. Huskyt eivät suinkaan nuku kesäunta, vaan Huskymersulla nämä koiramaailman huippu-urheilijat pitävät kunnostaan huolta myös kesäisin. Ajelua varten saat meiltä tarvittaessa varusteet, joten sadekelikään ei estä tämän vauhdikkaan lajin kokeilemista. Rinki on n. 0,5 kilometrin mittainen ja sitä ajetaan useampia kierroksia lämpötilasta riippuen.

PÄIVÄ 5

Kuljetus Kajaanin lentokentälle/rautatieasemalle ja matka kotiin alkaa.

MAJOITUS

Hotelli Vuokatti & Suites Apartments

Idyllinen Hotelli Vuokatti & Suites sijaitsee Nuasjärven rannalla Vuokatissa. Täällä majoitut laadukkaasti rauhallisessa ympäristössä joko viihtyisissä hotellihuoneissa tai hyvin varustelluissa kahden makuuhuoneen huoneistoissa. Hotellin palveluihin sisältyy panoraamasaunan ja ulkoilma-altaan, minigolfradan, kuntosalin, tenniskenttien ja pyörien käyttö. Laduille ja vaellusreiteille pääset suoraan pihasta, rinteet ja kauppa sijaitsevat vain 500 metrin päässä.

Valokuvaajan pitkä viikonloppu

Hotel Vuokatti & Suites Aikuinen Lapsi*
18.4. – 11.6., 11.9. – 20.9. 604 € 429 €
12.6. – 10.9. 654 € 429 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen buffet-aamiaisella, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), saunan ja kuntosalin vapaan käytön, 4 safaria kuten ohjelmassa (2 x vaellus, 1 x karhunkatselu,1 x huskyt), kuljetukset safareille.
KYSY meiltä myös Suites-huoneistomajoituksen hinnat!

Vuokatinmaan Loma-asunnot

Vuokatinmaassa on 22 loma-asuntoa ja 132 vuodepaikkaa. Alue on väljästi rakennettu – lomailijan viihtymistä ja rauhaa silmälläpitäen. Kaikkien loma-asuntojemme varustukseen kuuluu sauna, suihku, takka, kuivauskaappi, taulutelevisio, cd-soitin ja puhelin. Kaikista loma-asunnoista löytyy myös täydellinen ja käytännöllinen keittiö astiastoineen ja kodinkoneineen. Suurimmista loma-asunnoista löytyy pyykinpesukone. Vastaanoton yhteydestä löytyy myös maksuton pyykinpesupaikka kuivausrumpuineen. WLAN on veloituksetta kaikkien asiakkaidemme käytössä.

Valokuvaajan pitkä viikonloppu

Vuokatinmaan Loma-asunnot Aikuinen Lapsi*
1.5. – 10.5. 576 € 355 €
17.4. – 30.4., 11.5. – 23.6. 614 € 365 €
24.6. – 31.8. 639 € 384 €
1.9. – 20.9. 614 € 365 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen neljän hengen lomamökissä, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), liinavaatteet & pyyhkeet, loppusiivouksen, 4 safaria kuten ohjelmassa (2 x vaellus, 1 x karhunkatselu,1 x huskyt), kuljetukset safareille.

Luontoihmisen multiviikko

8 pv / 7 yötä | Vuokatti

PÄIVÄ 1

Lento/juna Kajaaniin. Kuljetus lentokentältä/rautatieasemalta majoitukseesi, jossa sisäänkirjautuminen. Ilta vapaata aikaa tutustua kohteeseen.

PÄIVÄ 2

Loistava päivä Vuokatinvaaran valloitukselle. Rentoudu upeiden vaaramaisemien keskellä ja nauti raikkaan metsän tuoksusta. Vaellus kulkee hienoa maisemareittiä vaaran päällä. Matkan aikana opas kertoo tarinoita Vuokatin alueesta. Tauolla pysähdymme kauniille paikalle Pikku-Pöllyn rannalle, jossa nautimme retkieväät. Retki toteutetaan porukan mukaan joko reippaasti kuntoillen tai letkeästi maisemia ihaillen.

Loppupäivä vapaata aikaa tutustua kohteeseen, käydä uimassa tai vaikka kalassa– Vuokatissa on suuri valikoima erilaisia aktiviteetteja.

PÄIVÄ 3

Tänään pääset tapaamaan ja silittämään kuvauksellisia koiraurheilijoitamme. Koe koiravaljakon riemu Nupun ja Nallon ringillä! Kymmenen huskyn valjakko vetää erikoisvalmisteista huippuluokan kärryä, “Huskymersua”. Huskyt eivät suinkaan nuku kesäunta, vaan Huskymersulla nämä koiramaailman huippu-urheilijat pitävät kunnostaan huolta myös kesäisin. Ajelua varten saat meiltä tarvittaessa varusteet, joten sadekelikään ei estä tämän vauhdikkaan lajin kokeilemista. Rinki on n. 0,5 kilometrin mittainen ja sitä ajetaan useampia kierroksia lämpötilasta riippuen.

PÄIVÄ 4

Nouto aamulla hotellista ja kuljetus upeaan Hiidenportin Kansallispuistoon. Rotkomaisema on vaikuttava näky, jonka lisäksi koet komean kuusikon, karun kukkaniityn ja historian havinaa kaskiahon tunnelmissa. Kansallispuisto tarjoaa myös tarinoita kulttuurihistoriasta kiinnostuneelle, jonka jo puiston nimikin kertoo. Ammattitaitoinen opas kertoo puiston historiasta ja Kainuun metsistä vaelluksen lomassa. Kahvi ja pieni välipala nuotiolla. Vaellusmatka noin 3km.

PÄIVÄ 5

Lähde mukaan rentouttavalle melontaretkelle läheiselle Jäätionlammelle! Osallistua voi halutessaan 3 henkilön kanootilla tai 1 henkilön kajakilla. Opastamme melontatekniikkaa ja nautiskelemme tyynen veden melonnasta. Tauolla nautimme mehut ja paistamme makkaraa. Retki on opastettu ja vaativuustasoltaan helppo. Sopii mainiosti perheille ja ensikertalaisille!

PÄIVÄ 6

Aamupäivä omaa aikaa, koska karhunkatselu tapahtuu aina vasta illan hämärtyessä. Unohtumaton ilta ja varmasti paras mahdollisuus elämäsi kuvaan onnistuu turvallisesti kojun sisältä.

Kuljetus Vuokatista Viiksimoon kahdelta iltapäivällä. Viiksimossa on kuvattu suurpetoja jo yli 30 vuoden ajan ja siellä on mahdollista nähdä sekä kuvata karhun lisäksi ahmoja ja susia. Siirtyminen kuvauskojuun, jossa voi turvallisesti odottaa karhujen ilmestymistä. Jokaiselle on oma istuin kamera-aukolla ja kojussa on kuivakäymälä. Piknik-eväät sisältyvät pakettiin, mutta toki omiakin eväitä voi ottaa mukaan. Puoli kymmeneltä taianomaisen illan jälkeen siirtyminen takaisin bussiin ja kuljetus Vuokattiin.

PÄIVÄ 7

Viimeinen päivä lumoavassa Vuokatissa. Nauti luonnosta, suuntaa vaikka joillekin lukuisista vaellusreiteistä tai rentoudu kylpylässä– Vuokatissa on varmasti jokaiselle jotakin.

PÄIVÄ 8

Kuljetus Kajaanin lentokentälle/rautatieasemalle ja matka kotiin alkaa.

MAJOITUS

Hotelli Vuokatti & Suites Apartments

Idyllinen Hotelli Vuokatti & Suites sijaitsee Nuasjärven rannalla Vuokatissa. Täällä majoitut laadukkaasti rauhallisessa ympäristössä joko viihtyisissä hotellihuoneissa tai hyvin varustelluissa kahden makuuhuoneen huoneistoissa. Hotellin palveluihin sisältyy panoraamasaunan ja ulkoilma-altaan, minigolfradan, kuntosalin, tenniskenttien ja pyörien käyttö. Laduille ja vaellusreiteille pääset suoraan pihasta, rinteet ja kauppa sijaitsevat vain 500 metrin päässä.

Luontoihmisen multiviikko

Hotel Vuokatti & Suites Aikuinen Lapsi*
18.4. – 11.6., 11.9. – 20.9. 793 € 526 €
12.6. – 10.9. 879 € 526 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen buffet-aamiaisella, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), saunan ja kuntosalin vapaan käytön, 5 safaria kuten ohjelmassa (2 x vaellus, 1 x karhunkatselu, 1 x huskyt, 1 x melonta), kuljetukset safareille.
KYSY meiltä myös Suites-huoneistomajoituksen hinnat!

Vuokatinmaan Loma-asunnot

Vuokatinmaassa on 22 loma-asuntoa ja 132 vuodepaikkaa. Alue on väljästi rakennettu – lomailijan viihtymistä ja rauhaa silmälläpitäen. Kaikkien loma-asuntojemme varustukseen kuuluu sauna, suihku, takka, kuivauskaappi, taulutelevisio, cd-soitin ja puhelin. Kaikista loma-asunnoista löytyy myös täydellinen ja käytännöllinen keittiö astiastoineen ja kodinkoneineen. Suurimmista loma-asunnoista löytyy pyykinpesukone. Vastaanoton yhteydestä löytyy myös maksuton pyykinpesupaikka kuivausrumpuineen. WLAN on veloituksetta kaikkien asiakkaidemme käytössä.

Luontoihmisen multiviikko

Vuokatinmaan Loma-asunnot Aikuinen Lapsi*
17.4. – 23.6. 708 € 426 €
24.6. – 31.8. 781 € 426 €
1.9. – 20.9. 708 € 426 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen neljän hengen lomamökissä, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), liinavaatteet & pyyhkeet, loppusiivouksen, 5 safaria kuten ohjelmassa (2 x vaellus, 1 x karhunkatselu,1 x huskyt, 1 x melonta), kuljetukset safareille.

Karhunkatseluviikonloppu

3 pv / 2 yötä | Vuokatti

PÄIVÄ 1

Lento/juna Kajaaniin. Kuljetus lentokentältä/rautatieasemalta majoitukseesi, jossa sisäänkirjautuminen. Ilta vapaata aikaa tutustua kohteeseen.

PÄIVÄ 2

Aamupäivä omaa aikaa, koska karhunkatselu tapahtuu aina vasta illan hämärtyessä. Unohtumaton ilta ja varmasti paras mahdollisuus elämäsi kuvaan onnistuu turvallisesti kojun sisältä. Karhut ovat Euroopan suurin petoeläin ja uroskarhu voikin painaa jopa 300 kg.

Kuljetus Vuokatista Viiksimoon kahdelta iltapäivällä. Viiksimossa on kuvattu suurpetoja jo yli 30 vuoden ajan ja siellä on mahdollista nähdä sekä kuvata karhun lisäksi ahmoja ja susia. Siirtyminen kuvauskojuun, jossa voi turvallisesti odottaa karhujen ilmestymistä. Jokaiselle on oma istuin kamera-aukolla ja kojussa on kuivakäymälä. Piknik-eväät sisältyvät pakettiin, mutta toki omiakin eväitä voi ottaa mukaan. Puoli kymmeneltä taianomaisen illan jälkeen siirtyminen takaisin bussiin ja kuljetus Vuokattiin.

PÄIVÄ 3

Kuljetus Kajaanin lentokentälle/rautatieasemalle ja matka kotiin alkaa.

MAJOITUS

Hotelli Vuokatti & Suites Apartments

Idyllinen Hotelli Vuokatti & Suites sijaitsee Nuasjärven rannalla Vuokatissa. Täällä majoitut laadukkaasti rauhallisessa ympäristössä joko viihtyisissä hotellihuoneissa tai hyvin varustelluissa kahden makuuhuoneen huoneistoissa. Hotellin palveluihin sisältyy panoraamasaunan ja ulkoilma-altaan, minigolfradan, kuntosalin, tenniskenttien ja pyörien käyttö. Laduille ja vaellusreiteille pääset suoraan pihasta, rinteet ja kauppa sijaitsevat vain 500 metrin päässä.

Karhunkatseluviikonloppu

Hotel Vuokatti & Suites Aikuinen Lapsi*
18.4. – 11.6., 11.9. – 20.9. 285 € 238 €
12.6. – 10.9. 310 € 238 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen buffet-aamiaisella, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), saunan ja kuntosalin vapaan käytön, 1 safari kuten ohjelmassa (1 x karhunkatselu), kuljetus safarille.
KYSY meiltä myös Suites-huoneistomajoituksen hinnat!

Vuokatinmaan Loma-asunnot

Vuokatinmaassa on 22 loma-asuntoa ja 132 vuodepaikkaa. Alue on väljästi rakennettu – lomailijan viihtymistä ja rauhaa silmälläpitäen. Kaikkien loma-asuntojemme varustukseen kuuluu sauna, suihku, takka, kuivauskaappi, taulutelevisio, cd-soitin ja puhelin. Kaikista loma-asunnoista löytyy myös täydellinen ja käytännöllinen keittiö astiastoineen ja kodinkoneineen. Suurimmista loma-asunnoista löytyy pyykinpesukone. Vastaanoton yhteydestä löytyy myös maksuton pyykinpesupaikka kuivausrumpuineen. WLAN on veloituksetta kaikkien asiakkaidemme käytössä.

Karhunkatseluviikonloppu

Vuokatinmaan Loma-asunnot Aikuinen Lapsi*
1.5. – 10.5. 272 € 203 €
17.4. – 30.4., 11.5. – 20.9. 310 € 222 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen neljän hengen lomamökissä, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), liinavaatteet & pyyhkeet, loppusiivouksen, 1 safari kuten ohjelmassa (1 x karhunkatselu), kuljetus safarille.

Aktiivisen perheen lomaviikko

6 pv / 5 yötä | Vuokatti

PÄIVÄ 1

Lento/juna Kajaaniin. Kuljetus lentokentältä/rautatieasemalta majoitukseesi, jossa sisäänkirjautuminen. Ilta vapaata aikaa tutustua kohteeseen.

PÄIVÄ 2

Tänään pääsette tapaamaan ja silittämään koiraurheilijoitamme Huskytarhalla. Koe koiravaljakon riemu Nupun ja Nallon ringillä! Kymmenen huskyn valjakko vetää erikoisvalmisteista huippuluokan kärryä, “Huskymersua”. Huskyt eivät suinkaan nuku kesäunta, vaan Huskymersulla nämä koiramaailman huippu-urheilijat pitävät kunnostaan huolta myös kesäisin. Ajelua varten saat meiltä tarvittaessa varusteet, joten sadekelikään ei estä tämän vauhdikkaan lajin kokeilemista. Rinki on n. 0,5 kilometrin mittainen ja sitä ajetaan useampia kierroksia lämpötilasta riippuen.

Loppupäivä vapaata aikaa tutustua kohteeseen, käydä uimassa tai vaikka kalassa– Vuokatissa on suuri valikoima erilaisia aktiviteetteja.

PÄIVÄ 3

Jopa kesällä Vuokatista löytyy lunta! Tämän päivän aikana pääset testaamaan hiihtoa tai potkukelkkaa ainutlaatuisessa hiihtotunnelissa. Lämpötila tunnelissa on jo itsessään elämys, kun siirryt lämpimästä kylmään. Lämpötila on -5 ja -9 asteen välilllä, joten muistathan ottaa mukaan myös lämmintä päälle.

Hiihtotunnelia ennen tai jälkeen voi vaikka lämmitellä kiipeämällä Vuokatinvaaran huipulle – näkymät ovat upeat!

PÄIVÄ 4

Tiesitkö että Angry Birds tulee Suomesta? Vuokatin Angry Birds Activity puistossa vietät hauskan päivän puuhaillen. Puisto on seikkailemaan syntyneiden alue, jossa touhukerroin on korkealla. Riemunkiljahduksia kuuluu pitkin aluetta, kun omaa uskallusta koetellaan hurjissa liukumäissä tai vaikka jännittävillä kiipeilysilloilla. Haasteita on kaikenkokoisille sankareille uskallus- ja seikkailuinnon mukaan.

PÄIVÄ 5

Viimeinen päivä lumoavassa Vuokatissa. Nauti luonnosta, suuntaa vaikka joillekin lukuisista vaellusreiteistä tai rentoudu kylpylässä– Vuokatissa on varmasti jokaiselle jotakin.

PÄIVÄ 6

Kuljetus Kajaanin lentokentälle/rautatieasemalle ja matka kotiin alkaa.

MAJOITUS

Hotelli Vuokatti & Suites Apartments

Idyllinen Hotelli Vuokatti & Suites sijaitsee Nuasjärven rannalla Vuokatissa. Täällä majoitut laadukkaasti rauhallisessa ympäristössä joko viihtyisissä hotellihuoneissa tai hyvin varustelluissa kahden makuuhuoneen huoneistoissa. Hotellin palveluihin sisältyy panoraamasaunan ja ulkoilma-altaan, minigolfradan, kuntosalin, tenniskenttien ja pyörien käyttö. Laduille ja vaellusreiteille pääset suoraan pihasta, rinteet ja kauppa sijaitsevat vain 500 metrin päässä.

Aktiivisen perheen lomaviikko

Hotel Vuokatti & Suites Aikuinen Lapsi*
18.4. – 11.6., 11.9. – 20.9. 349 € 211 €
12.6. – 10.9. 412 € 211 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen buffet-aamiaisella, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), saunan ja kuntosalin vapaan käytön, huskysafari kuten ohjelmassa kuljetuksin, liput hiihtotunneliin ja Angry Birds Activity puistoon.
KYSY meiltä myös Suites-huoneistomajoituksen hinnat!

Vuokatinmaan Loma-asunnot

Vuokatinmaassa on 22 loma-asuntoa ja 132 vuodepaikkaa. Alue on väljästi rakennettu – lomailijan viihtymistä ja rauhaa silmälläpitäen. Kaikkien loma-asuntojemme varustukseen kuuluu sauna, suihku, takka, kuivauskaappi, taulutelevisio, cd-soitin ja puhelin. Kaikista loma-asunnoista löytyy myös täydellinen ja käytännöllinen keittiö astiastoineen ja kodinkoneineen. Suurimmista loma-asunnoista löytyy pyykinpesukone. Vastaanoton yhteydestä löytyy myös maksuton pyykinpesupaikka kuivausrumpuineen. WLAN on veloituksetta kaikkien asiakkaidemme käytössä.

Aktiviisen perheen lomaviikko

Vuokatinmaan Loma-asunnot Aikuinen Lapsi*
1.5. – 10.5. 312 € 119 €
17.4. – 30.4., 11.5. – 23.6. 357 € 128 €
24.6. – 31.8. 390 € 133 €
1.9. – 20.9. 357 € 128 €

*Lapsi 4-14 v.

Hinnat sis. majoituksen neljän hengen lomamökissä, lentokenttäkuljetukset (Kajaanin lentokenttä), liinavaatteet & pyyhkeet, loppusiivouksen, huskysafari kuten ohjelmassa kuljetuksin, liput hiihtotunneliin ja Angry Birds Activity puistoon.

Asumattoman saaren valloitus

2 pv / 1 yö | 392 € / hlö | Ryhmäkoko 2–8 hlö

Suomi on tuhansien järvien maa ja tämä näkyy hyvin järvien ympäröimässä Vuokatissa. Tämän päivän aikana pääset tutkimaan koskemattoman luonnon autiosaarta, jossa pääset tutustumaan Suomen luontoon omin käsin. Kun liikenne, ihmiset ja elektroniikka puuttuu – tunnet luonnon kaikilla viidellä aistillasi; luonto näyttää kirkkaammalta ja värikkäämmältä, nuotiolla tehty ruoka maistuu paremmalta, kuulet kuinka laineet liplattavat rantaan, luonnon tuoksut ovat puhtaimmillaan ja tunnet kuinka puhdas ilma kulkee läpi kehosi.

PÄIVÄ 1

Valloitusretki alkaa puolenpäivän jälkeen safarioppaan hakiessa sinut majoituksestasi. Automatka noin 15 minuuttia rantaan, josta siirrytte veneisiin. Voitte valita joko perinteisen suomalaisen soutuveneen tai kanootin. Rauhallinen melonta tai soutu saareen nimeltä Honkinen, jossa vietätte koko päivän.

Majoittuminen perinteisiin jurttiin, jonka jälkeen oppaanne tekee nuotioon tulet kanssanne ja laittaa iltapäiväeväät tulille, joka nautitaan nuotion lämmössä. Välipalan jälkeen on aika lähteä tutkimaan saarta oppaan kanssa. Riippuen vuodenajasta oppaanne näyttää ja opettaa teille syötäväksi kelpaavia ja monesti myös herkullisia luonnon antimia. Kävelyn jälkeen aikaa uinnille, onginnalle tai omalle kävelyretkellä oppaan valmistaessa teille illallista.

Illalliseksi nautitaan perinteistä suomalaista ruokaa – riistakäristystä, perunoita, puolukkahilloa ja suolakurkkuja. Illallisen nauttimisen jälkeen, ennen nukkumaanmenoa istuskele nuotion lämmössä ja kuuntele kuinka luonto herää yöhön.

DAY 2

Herääminen jurtassa autiolla saarella on jo elämys itsessään – kuuntele lintujen laulua ja haista aamukaste. Aamiaisen jälkeen vielä aikaa uinnille tai viimeiselle kävelylle saarella ja sitten on aika siirtyä takaisin veneisiin, palata rantaan ja Vuokattiin. Keskellä luontoa vietetyn päivän jälkeen olosi on varmasti virkistynyt ja tarmokas ja olet valmis uusiin seikkailuihin.

MAJOITUS

Mongolian jurtta

Hintaan sisältyy: yhden yön majoitus perinteisessä jurtassa makuupussin ja retkisängyn kanssa, kuljetukset kuten mainittu ohjelmassa, iltapäiväkahvi ja välipala, illallinen, aamiainen, opas koko retken ajan, onki ja koho tms. tarvittaessa.

KYSY LISÄTIETOA

+358 40 9115 323   info@vuokattisafaris.com

Jos haluat lisätietoa talven paketeistamme, otathan yhteyttä. Autamme mielellämme!

Nimi*

Sähköposti*

Puhelinnumero

Viestisi*